Toiveiden leikkiympäristöt

Kun esikouluikäisiä lapsia pyydettiin kuvaamaan heidän toiveidensa leikkiympäristöjä, niissä esiintyi perinteisiä rakennettuja leikin paikkoja, kuten mökkejä ja keinuja, mutta ne sisälsivät myös luovia leikin ympäristöjä, kuten aurinkomaailmoja ja mörkölaaksoja. Erityisesti toiveiden leikkiympäristöt liittyivät luontoon ja ne sisälsivät monenlaisia tunnemaailmoja, kuten jännitystä, seikkailua, hoivaa, rakkautta ja huumoria. Metsät kiipeilypuineen, kukkineen ja kivikkoineen, tulivuoret, vedet ja uimarannat sekä monet eläimet edustivat luonnonelementtejä leikkiympäristöissä. Luonto tarjoaakin monipuolisen ja rikkaan ympäristön leikille ja leikillisille aktiviteeteille. Leikki ei kuitenkaan ole paikasta riippuvaista, sillä myös mielessä tapahtuva kuvittelu on leikkiä. Uudet ideat ja ajatukset syntyvät mielen leikeistä ja kuvitelmista, mielikuvituksesta. Mielikuvitus vie ajasta ja paikasta toiseen.

Lasten toiveiden leikkiympäristöissä korostuivat myös yhteisöllisyys ja jaetut leikin maailmat, tarinat. Leikissä rakennetaankin aina myös tarinaa. Näin leikkiin tulee juju, juoni, jonka kautta leikistä muotoutuu kokonaisuus. Päiväkodin pihakeinussa keinuva lapsi saattaa olla ulkoilun aikana kiehtovassa seikkailussa heilahdellessaan keinussa edestakaisin ja ylittäessään joka kerta keinun alla olevan jännittävän laavameren. Tarinat yhdistävätkin lapsen emootiot ja mielikuvituksen.

Yhdessä leikkiessä leikin tarinaa tai jaettua leikillistä tilaa luodaan vastavuoroisesti. Roolileikissä lapset jakavat rooleja ja toimivat usein yhtä aikaa useissa rooleissa, kuten käsikirjoittajana, ohjaajana, leikkijänä ja itsenään. Leikissä he usein yltävät itseään kehittyneemmälle tasolle ja ratkaisevat esimerkiksi sellaisia päättelytehtäviä, joihin eivät kykenisi itsenäisesti ilman toisen tukea tai leikin viitekehystä. Leikki ja leikillisyys myös luovat perustaa yhteiselle tekemiselle. Esimerkiksi sanaleikit tai hassuttelu voivat synnyttää yhteistä luottamusta ja jaettua tietoa siitä, että kaikki mitä tehdään, on ryhmässä hyväksyttävää. Leikki on aina myös vapaaehtoista. Vastentahtoinen leikki ei ole leikkiä. Leikkikutsuun vastaaminen edellyttääkin aina omaa tahtoa tulla mukaan leikkiin.

Koska meillä jokaisella on osallisuuden tarve, jokainen haluaa tulla myös kutsutuksi leikkiin. Joskus aloitteentekijä voi olla aikuinen, joka omalla leikillisyydellään voi innostaa leikkiin. Esimerkkinä on tarina esikouluikäisestä pojasta, joka kiinnostui erään perheen pihalla seisovasta pyöreäpäisestä lumiukosta ja erityisesti sen puuttuvista hampaista, joista osa oli kevätkelien vuoksi jo tipahdelleet pois. Kun poika kysyi syytä tippuneisiin hampaisiin, aikuinen – tuntien pojan hyvin – lempeästi ja leikkisästi vastasi, että hampaat ovat tippuneet, koska lumiukko oli tullut eskari-ikään. Vastaus oli pojasta kiehtova ja hän lähti heti mukaan yhteiseen leikin tarinaan iloiten siitä, että lumiukko ja hän ovat ”saman ikäisiä”.

Leikissä on turvallista kokea erilaisia tunteita ja se haastaa usein ponnistelemaan ja oppimaan uutta. Leikkiä pidetäänkin oppimisen perustana. Se kehittää ajattelua ja harjoittaa näkemään asioita eri näkökulmista luoden pohjaa abstraktille ja joustavalle ajattelulle. Lisäksi leikkiminen on hauskaa, sillä se vapauttaa luovuuden ja sallii epäonnistumisen.

Marjaana Kangas, KT, Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta

Julkaistu: 30.12.2016

Jaa artikkeli: